Moi lukija! Tämä on Kostamus-yhtyeen bio ja ei-juuri-mitään kattava historiikki.

Kostamus kasattiin kokoon 2007 puolivälissä yksinkertaisella puhelinringillä, johon jokainen nykyinen bändin jäsen vastasi kaikesta päätellen myöntävästi. Me kolme - TSundström, Ilkka Rasi ja Jan Hirvonen, jaksoimme olla erossa musatouhuista noin vuoden päivät. Jokaisella meistä on jonkin sortin musiikkihistoria. Äänilevyjä on jokainen ennenkin julkaissut (jopa saman bändin leivissä) ja keikkoja ovat kaikki soitelleet ympäri Suomenmaan. Radioaalloiltakin on meidän soitantoamme saattanut toisinaan bongata. Vuonna 2006 loppui meidän aikaisempi aktiivisoitantomme (kylläkin eri bändin nimellä). Reilussa vuodessa ahdistukset alkoivat kuitenkin kasvamaan sisällämme sen verran kovasti, että oli parempi kokoontua yhteen niitä käsittelemään. Tuon käsittelyn tuloksena saatiin tehtyä muutama demoveto ja todettiin patoutumiemme olevan sitä luokkaa, että kannattaisihan niitä hieman jakaa muillekin. Toki sillä edellytyksellä että joku täyspäinen vaan puuhaan suostuisi. Mutta ei me oikeastaan koskaan epäilty etteikö joku noita rainoja saattaisi ihmisten kuultaviksi, ehkä siksi kun ollaan tällaisia itsevarmoja lurjuksia. Ja ehkä siksi, että biisit ovat luokaltaan rautaisia rautaisannoksia kurjuudessa rypeville sieluille, joita luullaksemme Suomesta löytyy liikaakin näinä epävarmoina aikoina.

Tärkein pointti meille kuitenkin oli saada tehdä itse koko levy. Alusta loppuun ilman ”asiantuntijoiden” turhia tohinoita, joihin oltiin totaalisesti kyllästytty edellisten bändien kanssa. Tiedettiin suunnilleen minkälaisia soundimaailmoja haettaisiin ja minkälaisia sanoituksia tehtäisiin. Eikä siinä oikeastaan sitten muuta tuumittukaan, alettiin tulkitsemaan tuntojamme biisien muotoon ja melodiat tungettiin sanoilla täyteen. Sanoilla, joita niin kauan tuli pidettyä sisällä.

Vuonna 2008 alettiin sitten piinaamaan eri ihmisiä julkaisemaan tulevan levymme. Hauskin mies piinattavista oli ylivoimaisesti piskuisen Pajula Recordsin Markku Kirves. Sanottiin kaverille päin naamaa, että nyt olisi kirveelle töitä. No, ehkä se ei ihan noin mennyt, mutta joka tapauksessa kummankin osapuolen intressit kohtasivat. Pajula etsi talliinsa omatoimisia bändejä, jolloin halumme tuottaa sekä äänittää sopivat tilanteeseen. Paria muutakin levyputiikkia tuli häirittyä tuon kampanjamme aikana, mutta taas tulivat entiset kokemukset isoista pahoista yhtiöistä mieleen ja päätettiin antaa pienemmälle (muttei vähäisemmälle) näytön mahdollisuus ja tähän asti yhteistyö on sujunut oikein mukavasti.  

Aivan. Tämän sepustuksen tarkoituksena oli olla bio meistä soittajista. Pähkinänkuoressa:

TSundström on bändin laulaja ja kitaransoittaja. Tohtorin tehtäviin on kuulunut myös säveltää ja miksata meidän kappaleemme ja on hän jopa sanoitellutkin osan niistä....suurimman osan.
Jan Hirvonen -tuo tarkin soittaja jonka tunnemme, on vastuussa pannujen lämmittämisestä ja hän on myös ottanut vastuuntuntoisesti osaa biisien tuottamiseen, stemmojen laulamiseen sekä soundimaailmojen luomiseen.
Ilkka Rasille jäikin sitten raudanlujan basson kurittaminen ja osallistuminen sanoitusten tekoon, josta hän on myös kovin otettu. Ehkä jonain päivänä jopa palkittu. Mieshän on jo tätä nykyä kaikkien nelikielisten sankari.

Laulujen tarinat ja sävelet ovat syntyneet Helsingin seudulla, ehkä siitä syystä että olemme kauniista pääkaupungistamme kotoisin. Partakin on kasvanut jokaisen naamassa toistakymmentä vuotta, jotta ei tässä enää pojankoltiaisiakaan olla. Ei meistä muuta oikein uskalla vielä kertoa. Ottakaa selvää! Kyllä me vastaillaan.

-Kostamus-